Radio Musa jatkaa Tampereella

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Musa -logoPentti Teräväisen luotsaama aikuisten musiikki- ja viihderadio aloittaa lähetykset jälleen syyskuun alussa. Radio Musa soi Tampereen seudulla taajuudella 88,7 MHz marraskuun loppuun asti. Radio Musa lähetti ensimmäisen kerran viime kevättalvella. Tätä ennen Teräväinen lähetti paikallisradiota toiminimellä Radio 988.

Lähetykset käynnistyvät 1. syyskuuta kello 00.00.

Mediamonitori


Kommentit

3 vastausta artikkeliin “Radio Musa jatkaa Tampereella”

  1. Kerygma avatar
    Kerygma

    Radio Musa on äänessä taajuudella jo perjantai-iltana 31.8. puoli yhdeksältä, vaikka toimilupa ei ole vielä edes voimassa!

  2. Helena avatar

    Hyvä, hyvä!!! Tätä olemmekin kaivanneet. Olemme kyllästyneet kuuntelemaan kaikkien kaupallisten kanavien samoja kappaleita päivästä toiseen. Maailmassa on miljoonia upeita kappaleita, jos vain joku soittaisi niitä meille kuulioille.

    Terveisin: Helena ja Arto Nekalasta

    PS: Toivottavasti ylikansalliset rosvoradiot ei tuhoo tätäkin kanavaa!!!

  3. 🙂 Tosiaan hyvä uutinen, kun Radio Musa alkoi jälleen kuulua, loistavaa erillaista musiikkia, olen samoin kyllästynyt kaupallisten kanavien yksipuoliseen musiikkin, lisäksi mielenkiintoisia artisti- ym haastatteluita.