Oi fm:n tuottajalle Joensuun nuorisopalkinto

kirjoittanut

kategoriassa

Oi fm -logoNuorisokulttuuriradio Oi fm:n tuottaja Tuomas Partanen on saanut Joensuun kaupungin nuorisopalkinnon. Partanen palkittiin ansioistaan merkittävän nuorisotiedotuksen kanavan vetäjänä. Oi fm on toimintansa aikana osoittautunut alueellisesti merkittäväksi nuorisotiedotuksen kanavaksi sekä nuorten mediakasvatusvälineeksi. Nuorille suoran vertaistiedotuskanavan tarjoava Oi fm on hyvä esimerkki nuorten omaehtoisesta toiminnasta heitä kiinnostavan teeman parissa, valintaperusteluissa sanotaan.

Oi fm:llä ohjelmaa toteutetaan yhteisöllisesti noin 40 vapaaehtoisen voimin. Kanavan kuulijaluvut vaihtelevat 1000-3000 välillä. Tuomas Partanen on innovatiivinen ja aktiivinen persoona. Partasen vahvuutena on taito yhdistää vankka media-alan osaaminen ja luontevat nuorisonohjaajan perustaidot.

– Oi fm:n toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten nuorten määrä ja toiminnan kysyntä kouluilla kertovat pitkäjänteisestä, määrätietoisesta ja vastuullisesti toteutetusta työstä. Sitoutuminen työhön ja eteenpäin pyrkimisen vahva tahto heijastuvat Oi fm:n toiminnassa. Radionuorisotyöstä on tullut tuote, joka on uniikki valtakunnallisesti ja myös siksi huomionosoituksensa ansainnut, palkinnonvalitsijat jatkavat.

Oi fm kuuluu Joensuun ympäristössä taajuudella 101,5 MHz sekä nettivälitteisesti.

Joensuun kaupunki jakoi perinteiset palkinnot Joensuu-päivän kunniaksi maanantaina. Palkinnonsaajia olivat myös ENO-verkkokoulun vetäjä Mika Vanhanen (Joensuu-palkinto) ja Ortodoksisen kulttuurikeskuksen asiamies Yrjö Piiroinen (Joensuu-palkinto). Joensuun kaupungin kulttuuripalkinnon sai Helena Hulmi ja Yrittäjäpalkinnon Blancco Oy. Lisäksi Nelosen Kuorosodan voittanut Joensuun kuoro sai kunniamaininnan.

Mediamonitori – Najaros