MTV-uutiset jatkuvat Radio Novassa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Nova -logoOmistajanvaihdos ei vaikuta Radio Novan uutistoimintaan, vaan kanavalla kuullaan jatkossakin MTV:n uutisia. Radio Novan uudella omistajalla Bauer Medialla on sopimus MTV:n uutisia tuottavan Mediahubin kanssa. MTV Oy myi Radio Novan Bauerille joulukuussa. Radiokanava muuttaa viikonlopun aikana Helsingin Ilmalasta Bauerin tiloihin Kaapelitehtaalle.

Bauerin kanavilla on tähän asti kuultu STT:n uutisia, mutta Novalla pysytellään MTV:n uutisissa, joita kanavalle on tuotettu alusta alkaen eli vuodesta 1997.

– Radio Novassa painopiste tulee olemaan vähintään yhtä paljon uutisissa ja ajankohtaisessa kuin aikaisemminkin – ellei jopa enemmän. MTV:n uutiset ovat ylivertaiset verrattuna STT:n ääniuutisiin ja pääsemme kisaamaan uutisissa laadussa ja nopeudessa, mutta ennen kaikkea kiinnostavuudessa Ylen radiouutisten kanssa, vahvistaa Bauer Median toimitusjohtaja Leena Puntila.

– Tutkimme myös sitä vaihtoehtoa, että MTV:n uutiset laajentuisivat myös muille Bauer Median radiokanaville. Tästä uutisoidaan kevään mittaan, jatkaa Puntila.

Bauer Median omistuksessa ovat Novan lisäksi radiokanavat Iskelmä, Radio City, The Voice, Radio Pooki, Radio Jyväskylä ja Play Radio sekä Radio NRJ:n ja Radio Nostalgian myynti- ja markkinointitoiminnot. Nova-kaupan myötä alkaneiden yt-neuvottelujen seurauksena Bauer irtisanoo 21 työntekijää. Järjestelyt koskevat yhtiön kaikkia kanavia ja myyntiorganisaatiota. Yt-neuvottelujen piirissä oli noin 140 henkilöä.

Mediamonitori


Kommentit

10 vastausta artikkeliin “MTV-uutiset jatkuvat Radio Novassa”

  1. kuuntelija avatar
    kuuntelija

    Jos nykytila jatkuu, niin uutistarjonta on kylläkin supistunut ja paljon. Radio Novan taajuudelta uutiset tulee enää arkisin 6-18 välillä.

    Ympäri vuorokauden tämä ”Uutisradio” ei tosin ole enää viime kesästä alkaen uutisia lähettänyt, kiitos MTV:n rajuista vähennyksistä uutistoimintaan.

    Esim. Iskelmä lähettää STT:n uutisia myös arki-iltoina ja viikonloppuisin, eli siirtyminen MTV:n uutisiin saattaisi tietää reilua heikennystä myös siellä.

  2. Tero Toivonen avatar
    Tero Toivonen

    [quote name=”kuuntelija”]Jos nykytila jatkuu, niin uutistarjonta on kylläkin supistunut ja paljon. Radio Novan taajuudelta uutiset tulee enää arkisin 6-18 välillä.
    [/quote]

    Varmasti muutoksia on tullut, mutta toisaalta mikään ei estä palauttamasta osaa illan tarjonnasta takaisin. MTV:llä on vankka, vuosikymmenien kokemus uutistoiminassa. STT on toki paljon vanhempi yhtiö, mutta sen ääniuutiset ovat sähkemuotoiset, kun taas MTV kykenee parhaimmillaan yhtä kattaviin uutislähetyksiin kuin esimerkiksi Yle Uutiset.

  3. Santtu avatar

    Huomautuksena, että eivät MTV-uutiset, vaan MTV Uutiset.

  4. Santtu avatar

    Otsikon pitäisi olla MTV Uutiset jatkuvat Radio Novassa, eikä MTV-uutiset jatkuvat Radio Novassa.

  5. Santeri avatar

    Hei! Artikkelin otsikon pitäisi olla MTV Uutiset jatkuvat Radio Novassa, eikä MTV-uutiset jatkuvat Radio Novassa.

  6. Uutisten kuluttaja avatar
    Uutisten kuluttaja

    Todellakin on Novan uutispalvelu ja ajankohtaisuus heikentynyt. Jos halutaan tarjota aidosti Ylen radiouutisten kanssa kilpailevaa uutispalvelua, niin kyllä uuutisia pitäisi tulla iltaisin ja viikonloppuisin myös. Surullista, että Bauer Media tuntuu tuosta luopuneen. Lisäksi viikonloppujen ennakkoon talletetut spiikit ja uutisten puute vievät terän kuuntelusta, ei mitään voi. Novan on pudonnut Bauerin myötä nopeasti ”tavallisten” kaupallisten kanavien tyyliin ja luokkaan, se ei enää ole alansa johtava kanava.

  7. Radio Novan uutiset olleet aina hyviä mutta olisi mukavaa kuunnella niitä myös viikonloppuna ja arki iltoina!

  8. En saanut unta ja avasin Radio Novan. Nyt tuli perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 1.00 MTV Uutiset Radio Novalta. Ihmettelin hieman, kun ei pitänyt enää viikonloppuisin tulla ja lauantai oli jo alkanut. Mitä ihmettä siis? Voisiko joku mahdollisesti kertoa?

  9. [quote name=”M”]En saanut unta ja avasin Radio Novan. Nyt tuli perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 1.00 MTV Uutiset Radio Novalta. Ihmettelin hieman, kun ei pitänyt enää viikonloppuisin tulla ja lauantai oli jo alkanut. Mitä ihmettä siis? Voisiko joku mahdollisesti kertoa?[/quote]

    Eipä taida normaalisti tuohon aikaan tulla Radio Novalta uutisia? 🙁

  10. [quote name=”Aleksi”][quote name=”M”]En saanut unta ja avasin Radio Novan. Nyt tuli perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 1.00 MTV Uutiset Radio Novalta. Ihmettelin hieman, kun ei pitänyt enää viikonloppuisin tulla ja lauantai oli jo alkanut. Mitä ihmettä siis? Voisiko joku mahdollisesti kertoa?[/quote]

    Eipä taida normaalisti tuohon aikaan tulla Radio Novalta uutisia? :sad:[/quote]

    Niinpä. 😥