Pasiradio pyrähtää radiotaajuudelle

kirjoittanut

kategoriassa

Kantaa ottavilla ohjelmilla nettiradiokansaa viihdyttänyt Pasi Viheraho on saanut Viestintävirastolta radioluvan Nastolasta lähettävälle radiokanavalle. Pasiradio aikoo kuulua ensi kertaa myös ula-taajuudella, sillä kolmen kuukauden radiolupa on voimassa kesäkuun alusta elokuun loppuun. Pasiradion taajuus on 99,1 MHz ja lähetysteho 50 wattia.

Pasiradio aikoo lähettää perjantai-iltaisin suoraa lähetystä, mutta myös lauantai-iltojen live-osuudet ovat mahdollisia. Muun ajan viikosta kanava soittaa Teosto-maksuista vapaata musiikkia.

–Tämä on harrastuksellinen kokeilu, johon yritän saada mukaan myös muita juontajia. Mitään ihan mieletöntä kuuluvuutta ei voi odottaa, koska teho on noin pieni, Viheraho toteaa.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Pasiradio pyrähtää radiotaajuudelle”

  1. Mikko Haajamo avatar
    Mikko Haajamo

    😆 Lisätäänkö Pasiradion Lähetysteoa.Sitten kun Pasiradion tekninen kolmen kuukauden toimilupa loppuu.Ja Pasi hakee Pasiradiolle Viestintävirastosta Kolmen vuoden toimiluvat Ula-Taajuudelle.