Nimi muuttuu – puhe ei lopu Ravussa

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Rapu -logoKaupallinen puhekanava Radio Rapu jatkaa lähetyksiä myös nykyisen lupakauden jälkeen maaliskuun alussa. Radio Rapu on saanut Viestintävirastolta luvan toimia toisella toiminimellä ja hieman muokatulla ohjelmasisällöllä. Viestintäviraston radiolupaluettelon mukaan puhekanavan nimi on maaliskuun alusta toukokuun loppuun RaPuMEX. Myös lähetystaajuus vaihtuu nykyisestä.

Radio Ravun päätoimittaja Timo Uusi-Kerttula kertoo, että nimenmuutoksella vastataan lainsäätäjän vaatimuksiin. Sähköisen viestinnän lakiuudistuksessa puututaan lyhytaikaisten radioasemien lupaehtoihin siten, että sama kanava ei voi lähettää samalla kuuluvuusalueella yli kolmea kuukautta pidempään. Radio Rapu ei voi tästä johtuen lähettää nykyistä ohjelmistoa helmikuussa loppuvan luvan jälkeen. Puhesisältö ei kuitenkaan katoa kanavalta, vaikka suoran jatkoluvan saaminen edellyttää ohjelmiston hienosäätöä.

– Meillä tulee olemaan joka tunti 16 minuuttia muuta kuin puhesisältöä. Tulemme tarjoamaan tuon ajan meksikolaista sisältöä, Uusi-Kerttula huomauttaa.

Uusi-Kerttula ei vielä tarkemmin kerro, mitä meksikolainen sisältö käytännössä tarkoittaa. Politiikka ja talous pysyvät joka tapauksessa ohjelmiston keskiössä. Radio Ravun ohjelmanvetäjien joukkoon on liittynyt viime aikoina lisää julkkispoliitikkoja, kuten Yleisradion entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner sekä Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari.

Radio Ravun tavoitteena on edelleen pitkäaikaisen luvan saaminen Helsinkiin. Nykyinen taajuudelta toiselle hyppiminen tympii Uusi-Kerttulaa.

– Olin viimeksi puolitoista viikko sitten yhteydessä viestintäministeri Krista Kiuruun ja toivoin, että Helsinkiin saataisiin asetuksella taajuus puheradiokanavalle. Asetuksen tekemiseenhän ei tarvita eduskunnan käsittelyä vaan ministerin oma päätös, Uusi-Kerttula huomauttaa.

Radio Rapu jatkaa helmikuun loppuun asti taajuudella 89,7 MHz. Maaliskuun alussa taajuudeksi tulee 92,2 MHz ja lähetystehoksi 15 wattia.

Uusi-Kerttula sanoo sopineensa Radio Ravun ja Yleisradion kiistan Yle Puheen käyttämästä sloganista suoraan Ylen toimitusjohtajan Lauri Kivisen kanssa. Kiista koski slogania, jossa Yle Puhe mainosti olevansa Suomen ainoa puheradio.

Mediamonitori