Oi fm hiljenee vuoden loppuun mennessä

kirjoittanut

kategoriassa

Oi fm -logoJoensuussa paikallista radiotoimintaa harjoittava Oy Najaros Ab sulkee nuoriso- ja kulttuurikanava Oi fm:n. Vaihtoehtoista ohjelmaa nuorille tarjonnut yhteisöllinen joensuulainen paikallisradio aloitti toimintansa vuonna 2007. Kanava työllistää yhden henkilön. Kanava on tavoittanut viikkotasolla noin 3 000 kuulijaa. Määrä ei ole riittänyt pitämään kanavan toimintaa taloudellisesti kannattavana.

Kanava lopettaa toimintansa vuoden loppuun mennessä.

– Olemme tehneet kaikkemme pitääksemme kanavan kannattavana. Koen, että konspeti on sinänsä toimiva. Oi fm:n ohjelmien tekijämäärä on jatkuvasti vain kasvanut. Radiokanava on tehnyt nuorisotyötä tarjoamalla nuorille ilmaisumahdollisuuksia radion keinoin. Taloudellisesti vaikeat ajat kuitenkin pakottavat kanavan lopettamaan toimintansa, kertoo vastaava toimittaja ja radioyrittäjä Liina Matveinen.

Joensuun ja Kiteen taajuuksilla on tarkoitus tuottaa jatkossakin paikallista, nuorille aikuisille suunnattua ohjelmaa. Asiasta tiedotetaan lisää myöhemmin.

Mediamonitori


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “Oi fm hiljenee vuoden loppuun mennessä”

  1. Eli tilalle tulee ’laadukas’ radio City. Mahtavaa taas. Tähän sortuvat lähes kaikki pienemmät asemat valitettavasti Suomessa. Kovin montaa asemaa siellä ei enää yksityisissä käsissä ole. Tässä tapauksessa radioyrittäjä voi kerätä jatkossa hieman hilloja, tai siis muutaman prosentin almuja lienee mitä SBS tarjoaa…

  2. villi veikkaus avatar
    villi veikkaus

    [quote name=”KMM”]Eli tilalle tulee ’laadukas’ radio City. [/quote]

    Vai saadaanko sittenkin nuorille suunnattu Play…?

  3. vaino avatar

    SBS:lle tuokin menee, selvähän se. Mitä tuosta turhaan tiedottaa.

  4. Outsider avatar
    Outsider

    SBS perusti ”lastenradion”, jossa piti tehdä ohjelmaa lapsille, soittaa Rölliä ja muuta vastaavaa. Ja mitä saatiinkaan? Kansainvälisen formaatin RADIO PLAY, joka soittaa poppia varhaisteineille. SBS onnistui jälleen kusettamaan virkamiehiä ja ministerejä, jotka eivät valvo lupaehtojen toteutumista.

  5. Radio City tilalle avatar
    Radio City tilalle

    Taitaa tulla Oi fm:n tilalle Play-radio tai Radio City Joensuu/Radio City Pohjois-Karjala 🙂 😆