Radiot sukkuloivat taajuudelta toiselle Tampereella

kirjoittanut

kategoriassa

Kolmen uuden paikallisradioluvan myöntäminen Tampereella aiheuttaa muutoksia radioiden taajuuksissa. Pitkäaikaisen luvan Nokialle ja Kankaanpäähän saanut Järviradio on jo siirtynyt uudelle taajuudelle 107,4 MHz. Taajuusnipun toinen taajuus, Kankaanpään 98,3 MHz otetaan käyttöön myöhemmin. Itsenäisyyspäivään saakka lähettävä Radio Musa siirtyy ensi keväänä uudelle taajuudelle 100,5 MHz. Musan nykyinen tilapäistaajuus on 107,1 MHz.

Kokonaan Tampereen on joutunut jättämään Spin FM, joka ehti lähettää taajuudella 100,5 MHz lyhytaikaisilla luvilla. Järviradio on puolestaan joutunut luopumaan Hämeenkyrön taajuudesta 94,5 MHz. Se ja Tampereen taajuus 88,7 MHz siirtyvät SBS Discovery Radion uudelle tenavaradiolle ensi vuonna. SBS:n kanavalle tulee lisäksi taajuudet Kankaanpäästä ja Parkanosta.

Järviradion Hämeenkyrön taajuudeksi on tullut 106,4 MHz. Kyseessä on tilapäinen radiolupa. Järviradio on lähettänyt Tampereella ja Hämeenkyrössä yhteistyökumppaninsa Oy Ocab Ab:n radioluvalla. Ocab jatkaa Järviradion lähetysten välittämistä Kankaanpäässä ja Parkanossa.

Viime torstaina valtioneuvostolta paikallisradioluvan saanut Radio Musa aloittaa lähetykset keväällä radioyhtiö Pispalan Musa Oy:n nimissä. Nykyinen tilapäislupa on Discopress Oy:n hallussa.

Tilapäisellä luvalla lähettää Tampereella myös Radio Gramox.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Radiot sukkuloivat taajuudelta toiselle Tampereella”

  1. arno manninen avatar
    arno manninen

    miksi 107.1 kuulu enään,juuri kuuluu että lähetystä on mutta ei mitään selvää saa.olisi hyväkanava kuunneltavaa musiikkia käy vanhemman miehen jalkateriin.kiitos jos saisin lisätietoa. T.arno