Jouluradio juhlii kymmenettä vuottaan

kirjoittanut

kategoriassa

Jouluradio-logoSunnuntaina ensimmäisenä adventtina virallisesti lähetykset aloittava Jouluradio juhlistaa kymmenenvuotista taivaltaan monipuolisella jouluohjelmistolla. Jouluradion tarjonnassa on taatusti uutta kotimaista joulumusiikkia, sillä kanavan ja AXR Music Oy:n yhdessä toteuttama joululaulukisa kerää uusia suomalaisia joululauluja. Jouluradion kuuntelijat voivat äänestää omaa suosikkiaan 2.-12.12. välisenä aikana.

Kilpailuun tuli 266 sävelmää. Voittaja julkistetaan 14. joulukuuta. Jouluradiossa on tarjolla myös jouluinen tietovisa, uusi nettiradiokanava Jou’radio sekä lauluyhtye Rajattoman mittatilaustyönä tekemä versio Hoosianna-hymnistä.

Tänä vuonna Jouluradio laajentaa kuuluvuusaluettaan Hämeenlinnan ja Kuopion seuduille. Lisäksi asema alkaa taas kuulua Porin seudulla. Viime vuonna tehdyn kuuntelijatutkimuksen mukaan kanavalla oli 390 000 kuuntelijaa. Aseman nettisivuilla kävijöitä oli yli 300 000.

Jouluradio on äänessä loppiaiseen saakka. Aseman tuottaa Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntien mediatoimitus Toivontuottajat. Jouluradio soi ensimmäisen kerran vuonna 2003, tuolloin vain pääkaupunkiseudulla kuuluneena asemana.

Jouluradion taajuudet on lueteltu Mediamonitorin taajuuslistan lisäosiossa.

Mediamonitori