Ikkunasi mediaan | www.mediamonitori.fi | | purkki.mediamonitori.fi
19.05.2013 09:27 | Nimipäivät: Emilia, Emmi, Emma, Milla

Yhteisöpalvelut

Find us on Facebook

YouTube-kanava

PPO ei aloita paikallisradiota Kokkolassa
Uutiset - Radio
Kirjoittanut Tero Toivonen   
29.06.2012 15:25

Kokkolaan ei tule uutta paikallisradiota, sillä Keski-Pohjanmaan alueelle ohjelmistoluvan saanut PPO-yhtiö ei aio aloittaa lähetyksiä määräaikaan mennessä. Asiasta kertoneen Yle Keski-Pohjanmaan mukaan toimilupa menee nyt uuteen hakuun, sillä tämän vuoden alussa voimaan astuneiden ohjelmistolupien viimeinen käyttöönottopäivä on huominen lauantai. Toimilupa mahdollistaisi radiotoiminnan Kokkolan, Kannuksen, Kaustisen ja Pietarsaaren taajuuksilla. Lupayhtiönä on PPO:n tytäryhtiö Riofori Oy.

PPO:n toimitusjohtajan Pauli Korpi-Tassin mukaan yhtiölle myönnetty lupa oli alunperinkin liian suppea, eikä yhtiö olisi aloittanut lähetyksiä itse. Yhteistyöneuvottelut mahdollisten radiotoiminnan pyörittäjien kesken eivät johtaneet sopimukseen määräaikaan mennessä. PPO oli mukana paikallisradiohankkeissa eri puolilla Suomea, mutta valtioneuvosto myönsi luvan vain Keski-Pohjanmaalle. Paikallisradiotoiminta Kokkolan seudulla päättyi vuosi sitten taajuuksien edellisen haltijan Radio 967:n konkurssiin.

Keski-Pohjanmaalla on toiminut vuosien 1987-2011 aikana puolenkymmentä radiota. Radio Kokkolan, Pietarsaaren Radio Botnian ja 1980-luvun lopulla toimineen kaustislaisen Avainaseman lisäksi alueella on paikallista ohjelmaa tuottanut Iskelmä Kokkola. Lisäksi Keski-Pohjanmaalla kuuluvat nykyisistä asemista Radio Pooki, Järviradio ja Iskelmä Pohjanmaa. Uusin tulokas Kokkolan taajuuksille on pian kuuluvuusaluettaan laajentava City Pohjanmaa.

Mediamonitori - Yle Keski-Pohjanmaa

Viimeksi päivitetty 29.06.2012 15:34
 

Aiheen kommentointi on lukittu. Uusia kommentteja ei oteta vastaan.

Haku