| Radio Musa aloittaa taipaleensa Tampereella |
| Uutiset - Radio |
| Kirjoittanut Tero Toivonen |
| 01.02.2012 00:50 |
|
Kolmen kuukauden ajan taajuudella 88,7 MHz lähettävä Radio Musa aikoo seurata viime vuonna toimineen Radio 988:n jalanjälkiä viihdyttämällä hyvällä, aikuisille suunnatulla musiikilla ja uutisilla. Radio Musa lähettää Tampereen Näsinneulasta ja kuuluu Pirkanmaalla huhtikuun loppuun asti. Radioaseman taustalla on viihdetuotantoyhtiö Discopress Oy. Radio Musan soitossa on monipuolinen kattaus suosikkimusiikkia aina humpasta swingiin ja rautalankaan sekä rock ’n rolliin. Viihdeuutisten ohella kanavalta kuulaan STT:n uutiset aamukuudesta iltakymmeneen. Artistihaastattelujen lisäksi Radio Musa tarjoaa listaohjelmia, joissa kartoitetaan kotimaan tanssilistaa. Muista iskelmää ja poppia soittavista radioista poiketen Radio Musa soittaa suuren osan musiikistaan vinyylilevyiltä. Kappaleet myös luvataan soittaa kokonaan. – Käytössä on yksi Suomen suurimmista levystöistä, joten hykerryttäviä löytöjä ja ihania muistoja vuosikymmenten ajalta riittää. Kun kuulee muistoja herättävän kappaleen, se on kuin kohtaisi vanhan rakkaan ystävän. Siksi Radio Musa tekee musiikkinsa toisin, asema kertoo tiedotteessaan. Radio Musa on nimenä tuttu monelle tamperelaiselle. Samalla nimellä toiminut musiikkiasema lähetti Tampereen seudulla 1980-90 -lukujen vaihteessa. Vanha nimi pulpahti uudelleen käyttöön, koska Discopressin viime vuonna taajuudella 98,8 MHz lähettänyt viihderadio joutui vaihtamaan taajuutta. Mediamonitori |
| Viimeksi päivitetty 01.02.2012 00:55 |
Kommentit
Teknisten ongelmien takia lähetys kuului aluksi huonosti. Syynä oli vaihevirhe, joka ilmeni monokuuntelussa. Nyt aseman pitäisi kuulua normaalisti eli yhtä hyvin kuin aiemmalla taajuudella 98,8 MHz.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte