Puheradio Rapu kajahtaa myös ulalle

kirjoittanut

kategoriassa

Radio Rapu -logoSuomen ensimmäisen kaupallisen puheradiokanavan Radio Ravun ohjelmat kuuluvat maalis-toukokuussa ula-taajuudella pääkaupunkiseudulla. Nettiosoitteessa www.radiorapu.fi toimintansa pian aloittavan puhekanavan taustalla on Radioyhtiö Rapu Oy, jonka yksi omistajista on liikemies Timo Uusi-Kerttula. Kanava tekee yhteistyötä Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi Oy:n kanssa.

Uudelta Suomelta Rapuun tulevat Puheenvuoro- ja Vapaavuoro-blogien sisällöt. Radio Rapu etsii halukkaita US:n blogisteja tekemään ääniblogeja kanavalle. Uuden Suomen sivuilta pääsee kuuntelemaan puheradion nettilähetystä. Nettilehti julkaisee päivittäin muutamia Radio Ravun tuottamia uutisjuttuja. Uusi Suomi on lähes 390 000 kävijällään yksi Suomen suosituimmista sivustoista. Puolueista riippumaton uudentyyppinen puheradio tarjoaa myös opiskelijoille ja radiosta kiinnostuneille mahdollisuuden tuottaa ohjelmia.

Radio Rapu kuuluu kevään aikana taajuudella 89,7 MHz. Kolmen kuukauden pituinen tilapäinen ohjelmistolupa on Oneiric Oy:n nimissä. Lähetin on Pasilan linkkitornissa.

Uusi-Kerttula kumppaneineen haki puheradiolle pitkäaikaista toimilupaa viime syksynä. Valtioneuvostolta lupaa ei kuitenkaan irronnut. Asiasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa valituksen käsittely on kesken.

Mediamonitori


Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Puheradio Rapu kajahtaa myös ulalle”

  1. On ikävää, että muutaman kanavan omistavat mediatalot estävät kilpailun. Välineenä on käytössä valtiovalta, joka mahdollistaa megahertsikontrollin. Onnea Ravulle… itse kaipaan asiaa popin tilalle.